Kesäinen mansikkaunelma (4:lle)

Print
Riisipuuro:
1dlRisella puuroriisiä
1dlvettä
5dlmaitoa
  suolaa
 
4dlmansikoita
4dlraparperia
1dlsokeria
3dlvettä
½kplsitruunan mehu
1dlhyytelösokeria
2dlkermaa
100gmascarponejuustoa
2-4rklsokeria (maun mukaan)
1tlvaniljasokeria

1. Valmista 1/2 pakkauksen riisipuuroreseptistä.
2. Laita kattilaan 2 dl mansikoita ja 4 dl raparperia viipaloituina. Lisää joukkoon 1 dl sokeria, 3 dl vettä ja 1/2 sitruunan mehu.
3. Anna seoksen keittyä jonkin aikaan niin, että mansikat ja raparperit ovat kauttaaltaan pehmenneet. Kaada seos siivilän läpi ja säästä liemi.
4. Kiehauta liemi uudelleen ja lisää 1 dl hyytelösokeria joukkoon. Anna seoksen keittyä n. 3 min.
5. Kaada seos neljään lasiin ja laita ne jääkaappiin hyytymään. Sillä välin vatkaa kerma löysähköksi vaahdoksi, lisää vaahdon joukkoon mascarpone ja sekoita aineet hyvin keskenään. Lisää sokerit joukkoon. Lisää mascarpone-kermaseos jäähtyneen riisipuuron joukkoon ja sekoita hyvin.
6. Asettele laseihin kermainen riisipuuro jäähtyneen hyytelön päälle. Pilko loput mansikat pieniksi kuutioiksi ja jaa ne laseihin. Lopuksi voit koristella jälkiruoan kokonaisilla mansikoilla.